tiistai 19. joulukuuta 2017

Joululomalle lähtiessä

Syyslukukausi on päättymässä ja loma alkaa. Paljon on saatu aikaan, monta hienoa tilaisuutta ja oppituntia on pidetty.
Tämä vuosi ja varsinkin sen loppukuukaudet värittyivät meillä Suomen 100-vuotisjuhlavuoden merkeissä. Eri soittimissa ohjelmistovalinnat tai konserttien tai tapahtumien nimet usein viittasivat juhlivaan Suomeen: 101 suomalaista pianokappaletta, jousien tai kuorojen Suomi 100 -konsertit jne.
Suomalaisuus on musiikissa joskus selvemmin, joskus vähemmän selvästi havaittavissa. Suomalaiset säveltäjät kun ovat saaneet oppinsa ja vaikutteensa usein muistakin maista. Toisaalta suomalainen musiikki esittäjineen ja säveltäjineen antaa varsinkin nykyisin paljon vaikutteita muualle maailmaan. Olemme vahva tekijä kansainvälisessä musiikkielämässä!

perjantai 15. joulukuuta 2017

Kantelistit Helsingissä

Jolanta Harstelan oppilaat Matilda Mäntymaa, Tuula Kyyrä ja Enni Virtanen saivat paljon kiitosta esiintymisestään Helsingissä Agricolan kirkossa lauantaina 9.12.



Misas criollas 2017 – Helsinki

Ystävyys Latinalaisen Amerikan ja Suomen välillä on tämän vuoden Misas criollas -konsertin teemana!
Mikael Agricolan kirkossa kuultiin argentiinalaisen Ariel Ramírezin Misa criolla, chileläisen Vicente Bianchin Misa a la chilena sekä suomalaiseen kansanmusiikkiin pohjautuva ”Kointähtösen messu”, Suomen juhlavuoden kunniaksi.
ESIINTYJÄT:
Juha Moisio, tenori
Sanna Mansikkaniemi, musiikinjohto
Camilo Pajuelo, soitinyhtyeen johto
Lohjan kamarikuoro
Umilukkarit (Ulkoministeriö)
Järvenpään kamarikuoro
Lauluyhtye Luna (Helsingin työväenopisto)
Sininen Tuli
Grupo Ondú
Rokasahurit
Kanteleyhtye Kannelfors
sekä vierailijoita

Bogányi-flyygeli

Bogányi-flyygelin lahjoitustilaisuus 11.12. Musiikkitalossa.









BOGÁNYI-PIANON LUOVUTUSJUHLA
Musiikkitalo

Unkari onnittelee 100-vuotiasta Suomea lahjoittamalla unkarilaisen pianotaiteilija Gergely Bogányin suunnitteleman pianon. Soitin luovutetaan Musiikkitalon päälämpiössä maanantaina
11.12. Gergely Bogányi esitteli kehittämäänsä flyygeliä luovutuksen jälkeen. Taideyliopiston Sibelius-Akatemian käyttöön tulee lepakkopianoksi kutsutun Bogányi-pianon lippulaivamallin ensimmäinen yksilö.


keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Päätöstilaisuuksia







Maanantaina 11.12. Kuutamolla kuultiin rytmimusiikkia ja tiistaina soitettiin Somerolla. Joulukuussa pidetään myös opettajien omien luokkien kauden päättäjäisiä eri tavoin kulunutta syyskautta juhlistaen. Oppilaat soittavat ja laulavat yhdessä ennen joululomaa. Lauantaina 9.12. oli Virpi Suoranta -Syväsalon oppilaiden Tonttubileet.  Torstaina 14.12. on Wahren-salissa Soittajaiset. Ja perjantaina opettajat Katri Laakso, Natalia Maltizova, Jukka Pitkänen, Toni Tatti ja Annamari Porjamo viettävät puhaltajien, kitaristien ja Kuhankeittäjien syyskauden päättäjäisiä.  

tiistai 12. joulukuuta 2017

Konsertti Somerolla



Tässä tunnelmia Palvelutalo Tervaskannosta lauantaina 9.12. Olimme siellä esiintymässä harmonikansoittajien ja puhaltajien kanssa ja oppilaat soittivat 45 min iltapäiväkonsertin. Konsertissa kuultiin mm. Romanssi, My heart will go on, Lintu, Practice Cha Cha, Tunturin tuuli kertoo ja matkattiin Säkkijärven polkasta Enkeli taivaaseen sekä monen muun tutun joululaulun tunnelmiin. Suurin osa konsertista oli yhteissoittoa, mutta myös sooloja kuultiin.

Mukana olivat:
Malla Noki, harmonikka
Maaria Fromholtz, harmonikka
Moona Fromholtz, harmonikka
Aino Kesäniemi, harmonikka
Tuukka Nummila, harmonikka
Johanna Koskinen, huilu
Matias Koskinen, trumpetti
Paavali Kyyrä, saksofoni

Opettaja Piia Pakarinen.






torstai 7. joulukuuta 2017

Suomi 100 -itsenäisyysjuhla 6.12.2017




Musiikkiopistolaiset esiintyivät itsenäisyysjuhlissa eri puolilla toiminta-aluettamme. Alla kuvia Forssan tilaisuudesta.










tiistai 5. joulukuuta 2017

Suomi 100 vuotta


Suomi 100 -juhlatoimikunta toivoi, että työpaikoillamme kaikki juhlistaisimme Suomea jo 5.12.: liputa, valaise ja kahvittele. Näin teimme ja sitten illalla lippu salkoon!



maanantai 27. marraskuuta 2017

MUSIIKKIA MARRASKUUSSA





musiikkia marraskuussa 2017
 musiikkia marraskuussa 2017


la 18.11. Wahren-salissa
101 suomalaista pianokappaletta
konsertit klo 13, 14, 15 ja 16

la 25.11. Wahren-salissa
jousisoittajien Suomi 100 klo 14

SOITTAJAISIA JA KONSERTTEJA

Soittajaiset Wahren-salissa torstaina 16.11. klo 19
MUSIIKKIA PIANOLLA, SELLOLLA, KLARINETILLA JA SAKSOFONILLA.
Opettajat: Regina Huokuna, Maria Orzech, Katri Laakso ja Timo Oikkonen.
Heikki Sivosen ja Terhi Karhumäen oppilaiden musiikkiesityksiä Kuorosalissa, II krs. keskiviikkona 22.11. klo 17
Iloinen pikkujoulukonsertti seurakuntatalolla tiistaina 28.11. klo 18

perjantai 3. marraskuuta 2017

Syysloman jälkeen

Lapsiperhelauantai 27.10. oli täynnä mukavaa toimintaa ja soittoa. Tapahtuma osoitti, että tässä kaupungissa tehdään lasten ja perheiden hyväksi työtä monella saralla.

Mielenkiintoisia luentoja Lasten Forssa – juhlaseminaarissa 30.10. – 31.10.

Mirjam Kallandin luennolta jäi mieleen erityisesti myönteisten asioiden korostaminen kasvatuksen ”punaisena lankana”. Se ei tarkoita hankalien tilanteiden tai ongelmien vähättelyä, mutta niihin ei kannata jähmettyä, vaan yrittää sinnikkäästi eteenpäin. Matti Rimpelän viisaat sanat perheen merkityksestä lapsen kasvatuksessa ja opetuksessa olivat myös ajatuksia herättäviä. Hieno tapahtuma!

Kansainvälinen yhteistyö


Nordplus-projektin viimeisessä yhteistyötapaamisessa latvialaiset, virolaiset, liettualaiset ja islantilaiset kasvatusalan ammattilaiset vierailivat meillä 30.10 – 3.11.2017. Jolanta oli tehnyt hienon ohjelman, jossa olivat mukana myös Sastamalan musiikkiopisto, Sibelius-akatemia ja Jokioisten varhaiskasvatus. Lasten kanssa toimimiseen saatiin taas monipuolisia ja virkistäviä ideoita.