perjantai 3. marraskuuta 2017

Syysloman jälkeen

Lapsiperhelauantai 27.10. oli täynnä mukavaa toimintaa ja soittoa. Tapahtuma osoitti, että tässä kaupungissa tehdään lasten ja perheiden hyväksi työtä monella saralla.

Mielenkiintoisia luentoja Lasten Forssa – juhlaseminaarissa 30.10. – 31.10.

Mirjam Kallandin luennolta jäi mieleen erityisesti myönteisten asioiden korostaminen kasvatuksen ”punaisena lankana”. Se ei tarkoita hankalien tilanteiden tai ongelmien vähättelyä, mutta niihin ei kannata jähmettyä, vaan yrittää sinnikkäästi eteenpäin. Matti Rimpelän viisaat sanat perheen merkityksestä lapsen kasvatuksessa ja opetuksessa olivat myös ajatuksia herättäviä. Hieno tapahtuma!

Kansainvälinen yhteistyö


Nordplus-projektin viimeisessä yhteistyötapaamisessa latvialaiset, virolaiset, liettualaiset ja islantilaiset kasvatusalan ammattilaiset vierailivat meillä 30.10 – 3.11.2017. Jolanta oli tehnyt hienon ohjelman, jossa olivat mukana myös Sastamalan musiikkiopisto, Sibelius-akatemia ja Jokioisten varhaiskasvatus. Lasten kanssa toimimiseen saatiin taas monipuolisia ja virkistäviä ideoita.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti